Hiedanranta
Sijainti
Hiedanranta, Tampere
Laajuus
4 500 k-m2
Tilaaja
Avain Yhtiöt Oy
Käynnistymisajankohta
1/2024
Tontinluovutuskilpailuvoitto teemalla energian kulutuksen ja päästöjen, sekä rakentamisen päästöjen vähentäminen.
Konseptikilpailuvoitto yhdessä Avain Yhtiöiden kanssa teemalla ”energian kulutuksen ja päästöjen sekä rakentamisen päästöjen vähentäminen”.
Hankekonseptiehdotus ”Hiilenpesässä” on esitetty runsaasti hiilipäästöjä pienentäviä ratkaisuja; sekä tilasuunnitteluun, materiaaleihin että teknisiin ratkaisuihin liittyviä keinoja. Ehdotuksessa on esitetty lisäksi myös innovatiivinen asumiseen sekä yhteisöllisyyteen ja muuhun Hiedanrannan tavoitteistoon liittyviä ratkaisuja.
Betonirakenteissa käytetään vähähiilisiä tuotteita ja julkisivumuurauksessa hiilinegatiivista tiiltä. Puurakenteita käytetään kaksikerroksisten asuntojen välipohjissa ja parvekkeiden taustaseinien rakenteissa ja verhouksessa sekä viherhuoneiden rakenteissa. Hankkeen tavoitteena on hakea Rakennustiedon ympäristöluokituksen neljän tähden (****) ympäristösertifikaattia.
Suunnitteluryhmä
Eeva Sääskilahti
Marja Salonen
Jari Viherkoski
Jussi Tähkiö